Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kertalahjoitus

Syyrian sota on aikakautemme suurimpia katastrofeja, kahdeksan miljoonaa lasta kärsii konfliktista ja yli kaksi miljoonaa heistä on paennut sotaa naapurimaihin. He eivät voi muuta kuin odottaa, ja toivoa parempaa.

Pakolaislapset jättävät koulunsa kesken paetessaan sotaa. Suomen Lähetysseura antaa pakolaislapsille mahdollisuuden käydä koulua tukemalla SAT-7 -satelliittitelevision opetuskanavaa.

Lahjoita

”Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.”

Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueilla joka viides lapsi on vaarassa jäädä ilman koulutusta. Heistä on tulossa menetetty sukupolvi, joka on erityisen altis ääriliikkeiden rekrytoinnille ja syrjäytymiselle. Koulutus on tehokas tapa ehkäistä syrjäytymistä.

Lähetysseuran tukemalla kristillisellä satelliittitelevisiojärjestö SAT-7:llä on lastenkanava nimeltään SAT-7 ACADEMY. Kanava lähettää muun muassa opetusohjelmia. Tavoitteena on, että lapset suorittavat oman ikäryhmänsä oppimäärän katsomalla ohjelmia ja tekemällä ohjelmiin liittyviä läksyjä.

Anna lapsille mahdollisuus koulutukseen

Rukoilemalla lasten puolesta ja lahjoittamalla mahdollistat opetusohjelmien lähettämisen miljoonille lapsille. Jo pienellä lahjoituksella annamme lapselle koulutuksen, myös sodan ja pakolaisuuden keskellä.

5
10
20
50

SAT-7 sateliittitelevisiojärjestö

SAT-7 Satelliittitelevisiojärjestö lähettää kuutta kanavaa Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan alueille. SAT-7 ACADEMY on uusi kanava, joka lanseerataan syyskuussa. Kanava lähettää oppitunteja ikäryhmittäin, auttaa vanhempia kasvatuskysymyksissä ja opettajia käyttämään uusia opetusmenetelmiä. Satelliittitelevisio on pakolaisten pääasiallinen tietolähde.

Lue lisää: Koulutelevisiosta tuli koko perheen yhteinen harrastus